Risuverstaalla on tehty ahkerasti töitä, ja on ollut mukava seurata kuinka valmiiden töiden pino kasvaa. Tai hetkinen, siis puolivalmiiden. Amppeleihin tarvittava naru nimittäin loppui jokin aika sitten. Punominen olikin silloin mukavaa, kun ei tarvinnut tuhlata aikaa viimeistelyyn. Pesä vaan irti punontapohjasta ja saman tien uutta aloittamaan!
Paikallisessa lehdessä oli mielenkiintoinen uutinen: seurakunta on perustamassa nettiin yhteydenottokanavaa ihmisille, jotka haluaisivat tehdä vapaaehtoistyötä. Sen kautta pystyttäisiin helposti saattamaan yhteen avuntarvitsija ja vapaaehtoinen. Kannatan! Heti tuli mieleen, että sitten kun itsellä ei enää toimi näkö, kuulo eikä ymmärrys, olisi niin mukavaa jos joku kiltti talkoolainen huolehtisi siitä että käden ulottuvilla olisi aina kunnollista punontarisua. Muutahan sitä ei ihminen tarvitsisikaan, kun saisi vaan punoskella päivät pitkät. Ja hyvässä lykyssä sellainen kiltti talkoolainen vielä tekisi sen ikävän viimeistelytyön ja narujen kiinnittämisenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti