15.6.2021

Ei mikään turha päivä kuitenkaan

Myrsky esti tänään torille menemisen. Kävin  kyllä aamulla torilla, mutta 12 m/s voimakkuudella ei meidän torikojun katto pysy paikallaan, se kävi nopeasti selväksi. Eli toripäivä muuttui kotipäiväksi.

Dahlia kylpee ilta-auringossa

Mutta ei tämä päivä ihan turha kuitenkaan ollut. Kukkapellolle saatiin loput taimet istutettua, varsinainen istutushan tehtiin viikko sitten. Silloin meillä olikin tehokas porukka istuttamassa. Taimia oli ehkä enemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta niinpä vain saatiin ne peltoon yhden päivän aikana. Suuret kiitokset istuttajille! Tänään sitten muutamia viimeisiä lajeja pisteltiin peltoon.

Nämä kennot tyhjenivät kukkien taimista peltoon viikko sitten
 

Istutuksen jälkeen ei ole satanut kunnolla koko kesäkuussa, ja taimet ovat jo aika nääntyneitä. Saa nähdä, millainen kukkapelto tänä vuonna saadaan. Viimevuotista kukkapeltoa voi käydä ihailemassa ET-lehden numerosta 10/21. Meidän kukkapeltoa esitellään lehdessä parin  aukeaman verran.

ET-lehti kävi meillä kuvaamassa viime elokuussa, ja juttu ilmestyi 19.5.21.

Viime syksynä kylvetyt hevoskastanjat pääsivät tänään myös ruukkuihin. Hevoskastanjan siemenet  kylvetään syksyllä peltoon, ja kesäkuun alussa ne ovat valmiit ruukutettavaksi. Liian pitkälle ei kannata odottaa, sillä taimi kasvattaa nopeasti ison paalujuuren, ja sitten se ei enää mahdu minkäänlaiseen ruukkuun. Vähän viimetinkaan jäi ruukutus tänä vuonna, mutta onnistui sentään. 

 

Hevoskastanja siemenet on kerätty syksyllä Savonlinnan Lippakioskin vieressä olevasta puusta, joten nimettiin sitten taimet nimellä Aesculus hippocastanum Lippakioskinum.


 Normaalien kastelujen lisäksi tänään harattiin valkosipuli, joka sekin on kärsinut kuivuudesta. Illalla vielä innostuin istuttamaan pikkuriikkisiä laventelin ja portulakan taimia keraamisiin pikku palloihin. Saa nähdä, miten ne viihtyvät miniastiassaan. Hauskan näköisiä  ne kyllä tässä vaiheessa vielä ovat. 

Laventelin ja koristeportulakan pikkupistokkaita keraamisissa palloissa.

Semmoisia kotihommia tänään. Huomenna normaalisti taas torille!