Ei, en halua vielä kesää!

Olen kevään lapsi, maaliskuussa syntynyt. Alkuvuoden tuiskut ja pakkaset eivät minua varsinaisesti lannista, mutta ihan todella herään eloon vasta kun aurinko alkaa maaliskuussa lämmittää.

Yöpakkasen kovettama hanki, joka sulaa päivällä auringonsäteisiin...vimmatusti tiukuttavat talitintit...ikkunoiden läpi tunkeutuva valokiila keittiön matolla...Rakastan tätä vuodenaikaa! Mutta tänä vuonna, ensimmäisen kerran elämässäni, haluaisin jarruttaa kevään etenemistä. En halua vielä kesää!

Ylälaidassa pätkä oikeaa lahjetta. Ei siitä paljon puuttuisi.

.....koska minulla on nolosti kesken koko talven pakertamani askare, posket punahehkuisina aloitettu villahousuprojekti, joka tyssäsi kuukausi sitten toiseen lahkeeseen. Kaksikymmentä senttiä puuttuu, ja  motivaatio täysin hukassa. En sitten millään haluaisi, että tämä koko talven kestänyt ja niin lähelle loppua yltänyt projekti joutuu muiden keskeneräisten neulomusteni joukkoon. Että se saa saman kohtalon kuin vuosia sitten aloittamani neuleet, joista ei enää näe mihin suuntaan niitä pitäisi jatkaa, tai mihin käyttöön ne oli tarkoitettu.

En olisi millään voinut uskoa, että innolla aloitettu villahousuprojektini jää kesken. Loppuunsaattaminen vaatisi ainakin pari talvikuukautta lisää. Kyllä kevään tulosta meni nyt maku tämän myötä. Jos tämän oli tarkoitus kasvattaa ihmisenä, niin mikä tarkalleen ottaen on opetuksen sisältö, minä vaan kysyn.