21.8.2016

Made in Toroppala

Terveisiä Kuopiosta, Kansainvälisiltä Suurmarkkinoilta!


Meininki on tosiaan kansainvälistä. Joka puolelta kuuluu vieraskielistä puheen pulputusta, sekä myyjien että asiakkaiden suusta. Nimittäin myyjien lisäksi myös asiakaskunta on ehkä himppusen tavanomaista kansainvälisempää.



Enimmäkseenhän tarjolla on syötävää. Eilen tuli testattua sekä kreikkalaista että italialaista sapuskaa.




Aika rennolla meiningillä ainakin Italianpojat ruokaa laittoivat. Siinä jauhot pöllysivät ja juustoraasteet lenteli, kun ruokaa rakennettiin.


Mukavaa, että tori- ja markkinaelämään on saatu tällainen kansainvälinen piristysruiske. Tämä konsepti kiertää nyt useammassa kaupungissa, ja kyllä meidänkin tötteröamppelit vielä uudestaan joillakin kv.markkinoilla nähdään, niin oli kiva kokemus täällä Kuopiossa.

Tötteröamppelit, suoraan Kerimäen Toroppalasta!


8.8.2016

Tervetuloa Kukkaretkelle!

Torikausi ihanalla Savonlinnan torilla on nyt meidän osalta ohi. 
Kiitos kaikille jotka poikkesitte kojullamme, nähdään taas ensi kesänä!


Tästä eteenpäin myyntikojumme löytyy lähinnä viikonloppuisin erilaisista tapahtumista. Niistä on listaus nettisivuillamme. Meille voi myös vinkata, jos tiedät kivan tapahtuman, johon risukojumme voisi sopia. Kalenteri on tosin jo aika täynnä, mutta ainahan on mahdollista muuttaa suunnitelmia... Ennen syksyn reissuja on kuitenkin mahdollista vielä tulla keräämään kukkapellon antimia!



Kukkapellolla on Avoimet Ovet 
ma 8.8.-su 14.8. klo 10-18. 
Ukonmurrontie 154, Kerimäki
(Kerigolfin vieressä)
 

Tervetuloa kukkapellolle! 
 Kimpullinen kukkia maksaa 5 euroa, ja korillinen 20 euroa.
 Tule kaverin kanssa ja kerätkää yhdessä korillinen!
 Kukkapellolta voit kerätä kukat vaikkapa kesän juhlapöytään,
 kuivattavaksi tai muuten vain itselle iloksi. 



Tällä hetkellä kukassa on mm. ikiviuhko, olkikukka, asteri,
 kehäkukka, leijonankita ja auringonkukka. 
Kukat ovat nyt parhaimmillaan!


Pellon laidassa on saksia, kuminauhoja ja muita pakkaustarvikkeita.

Kukkien lisäksi kerättävissä on myös  koristeheiniä ja vihreää kauraa. 



 Jos et pääse kukkaretkelle 8.-14.8., kysele muita vapaita aikoja spostilla: puutarha@vainolanluomu.net
Tervetuloa Kukkaretkelle!