17.8.2015

Kaks tötteröö ja kolme kippuraa

Risuverstas on palannut normaaleihin rutiineihin nyt, kun epäinhimilliset aamuherätykset ja torille säntääminen ovat taas tältä kesältä ohi. On jälleen aika käynnistää risuverstas ja suunnata katse kohti syksyn myyntitapahtumia. Niitä onkin kertynyt kalenteriin ihan ennätyspaljon.

Risuverstaalla niputetaan välillä olkikukkia
Nopea laskutoimitus kuitenkin osoittaa, että tilanne on hallittavissa ja jokaiselle myyntikeikkalle pitäisi riittää myytävää, jos tarkasti lasketaan työpäiville keskimääräinen urakkatahti. Puutarhulin päiväurakaksi, ainakin toistaiseksi, tuli kaksi tötteröä ja kolme kippurasydäntä. Loppupäivä on sitten vapaata käyskentelyä - kunhan vaan tulee huolehdittua valkosipulin kauppakunnostus, pakkaus ja tilaajille toimittaminen, kuivattavien kukkien keruu ja niputtaminen, ja loppujen valko- ja ryvässipulien nosto.
Vuoden vanhat Alexandran itusipulit

Onneksi tuli tuo kesä, lopultakin. Vaikka aamulla ei tarvitsekaan nousta aikaisin, on paljon mukavampi aloittaa työt valoisassa ja lämpimässä. Harvinaista herkkua tänä kesänä, tämä tällainen. Nyt sitten toivotaan lämmintä syksyä. Risuverstas on entiseen malliin kasvihuoneessa, jossa tähän aikaan kuivatellaan myös valkosipuleita. On kuulkaas aika tymäkät tuoksut aina aamuisin vastassa, kun ovet avataan.

Kasvihuoneen lämmössä ikiviuhko avautuu ja valkosipulit kuivuvat
Toistaiseksi edetään aika mukavalla aikataululla. Arkisin touhutaan risuverstaalla ja puutarhassa. Viikonloput kierretään myyntitapahtumissa. Ensi lauantaina lähdetään ihan Helsinkiin asti, kun Suomen Käsityöyrittäjien Käsityökortteli nousee Kamppiin, Narinkkatorille. Meidän risukojumme on siis siellä mukana.



Ja ettei Helsinkiin matkustaminen olisi pelkkää autossa istumista, voisihan sitä ajatella myyntikojun pystyttämistä jossain matkan varrellakin. Miten olisi Heinola? Perjantaina? Kukkia ja risuja Heinolan torilla? No, se jää nähtäväksi, seuraa ilmoitteluamme!