Ja sitten vaan niputtamaan.

Kukkapellolla on aika ankeaa. Kylmä kesä ei tee hyvää, eivät raukat jaksa kasvaa saati kukkia. Ihan hentoa väriä pystyy erottamaan asterin terälehdissä, mutta kyllä ne vielä aika tiukasti kiinni ovat. Ja taitavat pysyäkin.

Mutta laventeli tykkää! Tuo paahteisten ja kuivien keski-Euroopan kukkapeltojen kuningatar pistää nyt parastaan Kerimäen hiekkapellolla, jossa aurinko on ollut ylen harvinainen vieras tänä kesänä!

Lämpömittari ei ole paljon lähennellyt kahtakymppiäkään kuin parina päivänä, ja silti laventelipenkki on upeassa kukassa.

Puutarhuli onkin kaukaa viisas ja kaivaa heti sakset esille. Tuoksuvat kukkaoksat talteen talven varalle! (No kyllä vähän jätetään penkkiinkin).  Ja sitten vaan niputtamaan.

Nippuja tuli sen verran paljon, että tupaan niitä ei voi tuoda. Tuoksuvat nimittäin niin voimakkaasti. Siispä ulkosaunan lämmitykseen, ja niput sinne pikakuivatukseen. Sitten kun ne ovat aivan kuivia, ne voi kääriä pakettiin, ettei tuoksu valloita ihan koko huushollia.

Puutarhuli se vaan niputtelee kaikessa rauhassa, vaikka Pyhän Olavin päivä on ihan lähellä! Muistattehan, että Suomen Käsityöyrittäjien myyntitapahtuma tulee Savonlinnaan ensi keskiviikkona. Toivottavasti syntymäpäiväänsä juhliva kaupunki pääsee näyttämään ahkerille käsityöläisille aurinkoisimmat kasvonsa, ja juhlakansa löytää tiensä Joel Lehtosen puistoon. Vapaa pääsy, tervetuloa!

Katsaus Darwinin kukkapenkkiin

Projekti nimeltään Darwinin kukkapenkki alkaa olla siinä vaiheessa, että kukille varattu pinta-ala on nyt tupaten täynnä, ja eri lajit ovat alkaneet taistella elintilastaan.

Ritarinkannus ja salkoruusu. Voi kun tämä olisi se musta salkoruusu! Sen näemme pian.

Hitaan alun jälkeen tietyt lajit ovat alkaneet tukahduttaa naapureitaan, ja levittäytyä yhä laajemmalle. Varsinaisia Ne jyrää meitin -tyylisiä kasveja ei vielä ole havaittavissa, mutta lyhtykoiso on levinnyt pelottavaa vauhtia, ja tarha-alpi on jäämässä sille pahasti alakynteen.

Lyhtykoiso kukkii kyllä, mutta sen pienet valkoiset kukat jäävät ihan piiloon.

 
Toiseksi kovaksi leviäjäksi muiden leviäjien joukossa on nousemassa syysasteriksi luulemani kasvi. Sekin on tunkeutunut voitokkaasti naapureidensa tontille. Vuohenkello ei tässä kisassa pärjää ollenkaan, ja  lehtosinilatvakin on jämähtänyt puolustusasemiin. Jännittävä huomata, että alueen reunalla väijyvät vuohenputket eivät ole saaneet minkäänlaista jalansijaa. Ainakin lyhtykoiso kasvaa niin tiheästi, ettei vuohenputkella ole mitään mahdollisuuksia.

Tuo korkea on myös minttu. Etualalla isolehtinen omppuminttu.

 Penkin alaosassa on kolmea minttulajia; omenaminttu, kissanminttu ja joku kolmas tuntematon. Vanhin kissamme on ihan hupsuna nimenomaan omppuminttuun. Kissanmintusta se ei välitä ollenkaan, toisin kuin nuorempi kaverinsa.

Sormustinkukka putkahtelee milloin mistäkin, mutta kovin isoja yhtenäisiä kasvustoja se ei muodosta.

 Oikeastaan mintuille pitäisi perustaa ihan oma penkkinsä. Tänä kesänähän saimme muutaman uudenkin mintun: suklaaminttu, banaaniminttu ja Marokonminttu (just se mojitominttu). Voisikin laittaa ne kilpailemaan omaksi ryhmäkseen. Ainakin banaaniminttu tuntuu äärimmäisen elinvoimaiselta; parissa päivässä se jo luikertelee naapurikasvin purkkiin, jos ne jättää vierekkäin.

Edellinen kirjoitukseni Darwinin kukkapenkistä löytyy täältä.