Puutarhuli ei ole viime viikkoina paljon ehtinyt risuihin päin katsoakaan. Kasvihuonetouhut ovat vieneet kaiken ajan. Kaiken kiireen keskellä on silti aina aikaa tilaustöille, jos malli on mieluisa.
 |
| Pientä käytön jälkeä näkyy |
Asiakas toi 3 melkoisen loppuunpalvellutta risukartiota uudistettaviksi. Metallikehikkoa kiertävä punos oli jo niin lahoa, ettei sen alkuperästä voi sanoa mitään varmaa. Jonkinlaista olkea, heinää tai ruokoa kenties. Tai jos pajua, niin nyt jo erittäin pehmennyttä. Punoksen jäänteet rapisivat pois, kun vähänkin sormella tökkäsi. Mutta koska kehikko tosiaan on metallia, ja ihan ehjä, on ihan järkevää tehdä sen ympärille uusi punos.
 |
| Tuosta vaan, noin ja noin... |
Alkuperäinen punos on tehty sitomalla punosta kehikon ympärille. Varsinaisesta punomisesta ei siis ole kyse. Tekniikka näytti ensialkuun näppärältä. Tuosta vaan rautalangalla noin ja noin...
 |
| En poistanut vanhaa rautalankaa, se toimi hyvänä tukena uudelle punokselle, eikä näy lopullisessa työssä |
Alun kokeilun jälkeen osoittautui kuitenkin, että perinteinen punominen on jälleen kerran paljon nopeampi tapa kuin yksittäisten kerrosten solmeilu. Punomaan siis, ja jopas alkoivat kerrokset nousta kartion pohjaan.
Mutta parinkymmenen sentin ranskalaisen punonnan jälkeen metallikehikko alkoi kaventua niin, että punominen paksummalla oksalla ei enää oikein onnistunut. Oksat eivät mahtuneet väleistä, ja pakotettuina ne tahtoivat murtua. Sellainen ei tietysti näytä kauniilta kehikon pinnassa. Oli siis kuitenkin siirryttävä solmimaan kerrokset.
 |
| Rautalankaa vähän varmistelemaan, muuten työ eteni punomalla. Aluksi. |
Voi sitä ähinää! Ei ole tämmöinen meikäläistä varten. Että jokaista lankaa pitää pujotella erikseen, ja samalla ohjata risupunosta tasaisin välimatkoin pitkin kehikkoa. Risunpunonnanhan kuuluu olla rennonletkeää ja harmitonta hommaa, jossa ajatukset saavat juosta omia latujaan sillä aikaa kun kädet tekevät työtä itsenäisesti. Eikä tämmöistä niskoja kiristävää pakertamista ryttääntyvien rautalankojen ja karkailevien risunpäiden kanssa. Mutta kun purkamaan ei kannata ruveta niin ähistään sitten loppuun asti...
 |
| Ensimmäinen valmiina |
Ensimmäisestä kartiosta oppineena toiset sujuivat jo vähän lennokkaammin, mutta hidasta työ silti oli. Tein kahta kartiota yhtäaikaa, että käsiala pysyisi samana, ja toisalta siksi että on niin kiva kun työt loppuvat yhtäaikaa. Se, että kamalan ähinän jälkeen olisi vielä kerran aloitettava kolmatta kartiota, tuntui aika murskaavalta ajatukselta. Kaksi viimeistä valmistui siinä huomaamatta rinnakkain, ja niistä tulikin niin identtiset kuin käsityönä ylipäänsä voi tehdä.
 |
| Vielä loppuviimeistelyjä vailla |
Kaiken kaikkiaan mukava työ, vaikka tekstistä ehkä saikin toisenlaisen kuvan. Vieläkin mukavampaa olisi ollut, jos tilaus olisi tullut joskus paremmalla ajalla tammi-helmikuussa. Nyt oli tehdessä koko ajan pieni kiireenpoikanen mielessä. Mutta sainpas kaiken taimikasvatuskiireen keskellä tämän ansiosta edes vähän nyplätä risujakin!
 |
| Aika kiva sisältäpäinkin katsottuna |
Kursseilla aina opetettiin, että nurjan puolen on oltava yhtä siisti kuin oikeankin. Kovin paljon ei sisäpuolta tarvinnut viimeistellä, siitä tuli luonnostaan aika siisti. Vähän kun vielä napsi risunlatvoja siistimmiksi niin sisäpuolikin näytti aika kivalta. Kiitos luottamuksesta asiakkaille, oli mielenkiintoinen työ!
