Kello kuusi on kylmintä

Mikä kevät! Tuntuu, että luonnossa kaikki on myöhässä. Kasvihuoneessa on joutunut pitämään öisin lämmitystä päällä, eikä ulkonakaan pääse istutushommiin, kun maa on vielä osittain roudassa. Arimpia kasveja ei uskalla markkinareissuille ottaa mukaan ollenkaan, sillä aamuvarhaisella on vielä niin kylmää, ettei taimilaatikoita edes  voisi  siirtää kasvihuoneesta autoon. Aamulla kello kuusi on kylmintä, se on joskus opittu ihan kantapään kautta.

Tavallisesti meillä on kerätty viimeiset risut ja pajut hyvissä ajoin ennen vappua, koska vappuna silmut tavallisesti puhkeavat, eikä sellainen risu enää ole oikein hyvää punontaan. Tänä vuonna keräsin pajuja vielä tänään, 8.5., eikä niissä ollut merkkiäkään lehtien puhkeamisesta.

Pajut leikataan heti tuoreeltaan siihen mittaan, missä niitä on määrä käyttää, ja kuivataan tulevia töitä varten.

Latvaosat kieputtelen kranssipohjiksi jouluisia havukransseja varten. Nyt kun sen tekee, muistaa itseään kiittää sitten joulukuussa! Mutta täytyy sanoa, että näin kylmänä keväänä ei havukranssien ajatteleminen toukokuussa tunnu yhtään omituiselta. Kyllä nyt saisi pian lämmetä...

Sanojen syömistä ja takin kääntöä

Mitenkähän se sanamuoto tarkalleen ottaen menikään...taisin taannoisessa kangaspuukirjoituksessani uhota, ettei tulisi mieleenkään siis ostaa matonkuteita kangaspuihin, kun kaapit ovat täynnä kankaita, ja valmiita leikattuja kuteitakin jo muutama säkillinen. Tuli tuo lausahdus ihan kirkkaana mieleen kun näin, ja epäröimättä päätin myös ostaa nämä ihanan keväiset trikookuteet. Että perun tässä puheeni ja tunnustan aiemman ymmärtämättömyyteni. Omissa kuteissa kun ei tämmöisiä värejä varmaan tule koskaan olemaan.

Risuverstaalla on ollut niin kylmä, että nurkassa nököttäviin kangaspuihin ei ole tohtinut edes vilkaista. Nyt ilmojen lämmettyä piti päästä kokeilemaan trikookuteiden ja pajun yhdistämistä. Työ eteni vauhdilla ja värit osuivat aika mukavasti yhteen. Ensi vuonna pitääkin ottaa talteen isompi erä pajua, jo nyt olisi suunnitelmia enemmänkin, mutta materiaali ei taida riittää kuin kokeiluihin. Onneksi tuo korallisalava on runsas ja nopeakasvuinen. Pitänee levitellä sitä vielä enempikin pihalle.

Tukilla alkaa olla jo tavaraa; kaksi mattoa ja nyt tämä metrinen pätkä pajukudosta. Jännittävä nähdä, miltä työt näyttävät sitten kun ne saa puista irti. Mutta vielä siihen jotain mahtuu, maltetaanhan vielä...

 

Kohta pääsee kutomaan

Syksyllä ostettujen kangspuiden kokoaminen kävi yllättävän helposti. Paketin mukana tuli selkeät piirrokset, ja apua löytyi myös vanhoista kankurioppaistani. Netistäkin löytyi yllättävän paljon ihan yksityiskohtaisia kokoamisohjeita, kuvien kera ja ilman. Kyllä nykyisin vaan on helppoa, kun Kuukle neuvoo kaikessa.

Joulunalusaika on mennyt vähän muissa kiireissä, ja kangaspuut ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Liiankin vähälle, sillä parissa kuukaudessa puut ovat sulautuneet täysin osaksi työhuoneen kaaosta.

Mistä kaikki tuo tavara on tänne ilmestynyt?

Tähän on tultu. Romuvuori on vallannut pikkuhiljaa kangaspuiden päällyksen. Taitaa siellä allakin jotain rompetta olla. Ei hyvältä näytä, nyt on Ryhdyttävä Toimenpiteisiin.

Nättihän tämä loimiletti ois tässäkin, jos ei sitä kangaspuille tule laitettua

Tilasin asiantuntevasta liikkeestä loimen, kun ei ollut aikaa sitä itse ruveta luomaan (lue: en uskaltanut). Koska puut ovat kapeat, ei lettikään mikään paksu ole. Mutta pituutta sillä on varmaankin ihan tarpeeksi; luulisi 20 metrin vähäksi aikaa riittävän. Kiiltävälankaista lettiä oli kiva hiplata, kun se roikkui hetken tuossa kiikkutuolin selkänojalla, mutta kissavaaran takia se piti siirtää nopeasti parempaan turvaan. Ja kyllähän ylenpalttinen hiplailu olisi saattanut pian sotkea lankajärjestyksen ihan ilman kissojakin.

Korallisalavaa

Nyt on sitten kunnianhimoiset suunnitelmat olemassa tulevan varalle, ja materiaalejakin mietitty valmiiksi. Mahdollisia pajutöitä varten olen kuivatellut korallisalavaa, ettei se sitten kutistuisi ja löystyisi valmiissä työssä. Lankoja ja matonkuteita on revitty ja keritty, ja muutakin materiaalia kerätty. Heti joulun jälkeen pitäisi loimi saada paikoilleen, ja sitten vaan paukuttelemaan.

Kissa puussa, eli lähes eläviä pajutöitä

Elävät pajutyöt olivat kova sana muutama vuosi sitten. Meillekin ostettiin nippu ihanaa korallisalavaa, ja istutettiin parikin pätkää elävää pajuaitaa. Toinen pätkä kuivahti jo ensimmäisenä kesänään. Se oli kyllä kaunis aikansa, mutta ei siitä elävää tullut. 

Toisen aidanpätkän istuttaminen sen sijaan onnistui, ja se on edelleen hengissä, nyt jo 6 talvea kestäneenä. Kauniiksi ei kyllä sitäkään voi sanoa. Pajut ovat kasvaneet paksuutta ja harmaantuneet. Kaunis korallisalavan oranssi väri ilmaantuu talvisin vain nuoriin, yksivuotisiin versoihin.

Pajutoteemi! Mikä kaunotar!

Eläviin pajutöihin oli aikanaan helppo hurahtaa. Tuntui ihmeelliseltä, että keppejä maahan tökkimällä voisi luoda eläviä huvimajoja, seikkailutunneleita tai kukkapylväitä. Kukaan ei tainnut kertoa meille pajuintoilijoille, että on kohtalaisen iso homma pitää ruodussa ja siistinä näitä hurjasti kasvavia eläviä koristeita. Paju on tosi elinvoimainen kasvi! Se saattaa kasvaa jopa 4 metriä kesäisin, vaikka sen leikkaa vuosittain matalaksi. Hurjan pituuskasvun lisäksi paju kasvattaa kesän aikana mahdottoman tuuhean lehtimassan.

Meidän eläviä pajutöitämme ei ole kovinkaan paljon leikelty.  Joskus on kranssin tarpeeseen saatettu käydä muutama oksa aidasta näpistämässä. Leikkaamattomuuden kyllä sitten huomaakin. Tätä vapaan kasvatuksen periaatetta on meidän tanhuvilla toteutettu hyvin laajasti, ja kaikilla elämän aloilla.

Usko tai älä, tässäkin on kaunis salmiakkikuvio pohjalla.

Olisipa jännittävää joskus lukea sellaista puutarhakirjaa, jossa kerrottaisiin rehellisesti koristekasvien huonoistakin puolista. Olisi kuvia samasta kohteesta keväällä, kun pikkutaimet pullahtelevat kuloheinän keskeltä, lakastuneiden kukkiensa painon alle tuupertuvista kukkavarsista, harmaista talventörröttäjistä. Ja sitten näistä elävistä pajutöistä, jotka karkasivat luojansa käsistä heti ensimmäisestä talvesta selvittyään.

Tämmöinen siitä kauniin oranssista pajutoteemista sitten tuli. Kyllä siitä vielä saattaa salmiakkikuvion erottaa, ja ihan vanhasta muistista sitä vielä pajutoteemiksi kutsutaan.

Ai niin, se otsikon lupaama kissa meinasi tyystin unohtua...Tämmöisenä lämpimänä syksynä tarkenee vielä tehdä kaikenlaisia risuhommia kasvihuoneessa. Vanhempi kissamme on nyt keksinyt ruveta kiipeilemään kasvihuoneen vieressä olevaan elävään pajutoteemiin. Siellä se riekkuu ja naukuu ja sinkoilee niin kauan, että on pakko keskeyttää oma värkkääminen ja mennä ihastelemaan, kuinka taitava kissa meillä onkaan. Se ainakin tietää, miten hyödyntää rakasta pajutoteemiamme.