Joutomaiden ketotuulenlento

Helminukkajäkkärä

Sattuipa eräänä iltana lukemisiksi Koko perheen värikasvio. Selailin sitä muina miehinä, mitään sen kummemmin etsimättä, kun kirjan sivuilla vilahti ihmeellinen nimi: ketotuulenlento. Ketotuulenlento! Voiko noin kauniin nimistä kasvia ollakaan? Hiekkamailla asusteleva, hassun karvainen kasvi on harmaa ja pienikukkainen. Se muistuttaa hieman kissankäpälää, ja samaan heimoon kuuluu mm. sellaisia kasveja kuin sopulinkallioinen ja helminukkajäkkärä, hauskoja nimiä nekin.

Ketotuulenlento viihtyy kuulema tienpenkoilla ja joutomailla. Tämähän kiihottaa mielikuvitusta yhä enemmän, joutomaakin tuntuu yhtäkkiä mahdottoman kiehtovalta sanalta! Mitähän muuta sellaiselta joutomaalta voisi löytyä?

Ketotuulenlento on kuulema matala, vain parikymmentä senttiä korkea. Sen kukat ovat pieniä piikkisiä palloja, jotka kasvavat rykelminä ja kirjan mukaan keinuvat hauskasti kesätuulessa. Kuulostaa viehättävältä!

Partaohrakin keinuu hauskasti kesätuulessa

Tämän tarinan päähenkilö ketotuulenlento eli Filago arvensis ei itse esiinny näissä kuvissa siksi, etten ole koskaan nähnyt sitä luonnossa. Tai en ainakaan tiedä nähneeni. Tämä yksivuotinen kasvi on vähän salaperäinen liikuskelija, sillä se ei viihdy pitkään samalla paikalla. Se vaihtaa maisemaa lentävien pähkylöidensä avulla, siis tulee ja menee kuinka haluaa. Näiden tiedonmurusten perusteella on kyllä välttämättä  päästävä ensi kesänä näkemään tämä ihanan niminen kasvi.

Kissankäpäläkin on ketotuulenlennon sukulaisia

Itukkaita istuttamassa

Posti toi perjantaina paketin itusipuleita.Niinpä, niitä piti tilata muualta, kun tänäkään kesänä ei muistettu jättää omia kukkavarsia leikkaamatta. Vai lienekö iskenyt ahneus, sillä kukkavarsien jättäminenhän pienentää tulevan sipulin kokoa huomattavastikin. Joka tapauksessa tänään pistin maahan reilun kokoisen annoksen itusipuleita, ja se tapahtui näin: kaivoin ensin uran kasvimaan rikkaruohottomimpaan reunaan. Uran syvyydeksi tuli reilu lapionpistollinen, sillä tarkoitus oli perustaa penkki kunnolla, mutta jättää se kuitenkin matalaksi. Valkosipulille suositellaan usein kohopenkkiä, ettei seisova vesi pääsisi vahingoittamaan sipuleita. Meidän peltomme ovat kuitenkin niin läpäiseviä, ettei märkyysongelmia ole ollut, eli kohopenkkiä en halunnut nytkään.

Uran pohjan täytin sitten kanalasta tuodulla pehkulla (sieltä orren alta kaikkein vahvinta tavaraa) ja lehtisilpulla. Seuraava kerros lapioitiin vuoden vanhasta kompostista. Valkosipuli tarvitsee voimakkaan lannoituksen, ja tämän sekoituksen tarkoitus on tuottaa typpeä ja toimia penkin alla eräänlaisena lämpöpatterina. Toivon, että palava aines penkin pohjalla ehkäisee, tai ainakin hidastaa, myös juolavehnän leviämistä pikku itusipuleiden joukkoon.

Välillä on tarpeen vähän tampata multaseosta tiiviimmäksi, jotta sipuleihin kehittyvät juuret saisivat hyvän multakosketuksen. Lämpöpatterin päälle uhrasin vielä kerroksen ostomultaa, jälleen tarkoituksena rikkaruohojen torjuminen. Kasvimaan reunalta on aina uhkaamassa erilaisten rikkakasvien vyöry, ja hentoiset itusipulit jäävät ihan varmasti häviölle, jos joutuvat niiden kanssa taistelemaan. Sen takia vielä käänsin talikolla metrin levyisen demilitarisoidun vyöhykkeen itupenkin ja vihollisten väliin. Varmasti se ainakin hidastaa juolavehnän hyökkäyksiä.

Valmiin penkin päälle ripottelin sitten itukkaat, ja peittelin ne vielä ostomullalla.

Nythän on tarkoitus, että nämä pikkaraiset kasvaisivat 2-3 vuotta kokoa, jonka jälkeen ne vasta istutetaan siemeneksi. Näinä vuosina niitä kyllä uhkaa moni vaara, eli kovin epävarma tämä projekti on. Siementä on kuitenkin niin paljon, että kyllähän tästä jo jonkin verran pitäisi onnistuakin....Toisesta, vähän pienemmästä itusipuliprojektistani voit lukea täältä.

Nämä ohjeet pätevät aika pitkälle myös varsinaisen valkosipulin viljelyssä sillä erolla, että normaalistihan sipulia lisätään kynsistä. Viljelyssä tärkeintä on voimakas lannoitus ja kastelu, sekä homeiden ja rikkaruohojen torjuminen ennakolta. Talvivalkosipulia ei kannata istuttaa liian aikaisin, mutta vuodet ovat osoittaneet, että vaikka olosuhteet vähän heittäisivätkin, valkosipuli ei ole moksiskaan. Vain märkä syksy saattaa olla sille kohtalokas.

Takaisin työhuoneelle

Syksy on ollut tähän asti lämmin ja aurinkoinen, ja kasvihuoneesssa on ollut valoa ja tilaa tehdä risutöitä. Nyt sinnekin alkaa kuitenkin tunkeutua viima ja koleus. On aika siirtää risuverstas sisätiloihin. Varovainen kurkistus ovenraosta osoittaa, että työpaikalle pääsy edellyttää muutamia toimenpiteitä. Keskilattia näyttää kuitenkin sen verran tyhjältä, että huoneessa pääsee etenemään melkein takaseinään asti.

Työhuoneessa on ihanan iso työpöytä, mutta jostain syystä joku käy aina pinoamassa siihen mitä merkillisimpiä tavaroita. Tämän syksyn tavoitteena onkin saada pöytä puhtaaksi ja uusi tyyli risuverstaan työtapoihin. Paikka kaikelle ja kaikki paikalleen, kuten Martat sanovat!

 

Huoneessa on ihan tarvittava määrä säilytystilaa, mutta silti laatikkopinoja kertyy lattiallekin. Runsaat säilytystilat ovat tietysti hamstraajan paratiisi, mutta rajansa kaikella. Karkkilaatikoihin säilötyt kaikenlaiset kuivatut aarteet alkaen kävyistä erilaisiin siemenkotiin saavat kyllä luvan lähteä tänä syksynä. Raivausurakka saattaa olla tuskallinen, eihän näistä aarteista luopuminen ole tietenkään mitenkään helppoa. Lepän käpyjä! Olkikukan nuppuja! Perunkoison siemenkotia! Entä jos niitä sittenkin vielä tarvitaan jossain...?

Yllättäen työhuoneen kätköistä löytyy 2 laatikollista puolivalmiita kippurasydämiä. Kesän mittaan niitä on aina tullut tehtyä muutama silloin, toinen tällöin. Vähän kerrallaan niistä onkin kertynyt ihan mukava määrä syksyn ja joulun markkinoille vietäväksi. Näihin kun vielä lisätään Keramiikkapaja Savillan sydänkoristeet, niin onpahan ainakin yksi homma hyvästi alullaan. Tästä on mukava jatkaa, varsinkin kun työhuoneen uuniin viritetty tuli houkuttelee kissakaveritkin paikalle seuraa pitämään.