Suuri kassinpurkupäivä

Puutarhuli on uskollisesti raahannut yhtä ja samaa tarvikekassia torille kesäkuun alusta lähtien melkein joka päivä. Nyt on tullut aika purkaa kassi ja kurkata millaisilla varusteilla torikesästä tänä vuonna selvittiin.

Kainuu-sukka toimii kesäisin termospullon lämmittimenä

Tärkeimpänä varusteena kassista löytyy termospullo. Sen lämmikkeenä on äidin kutoma Kainuu-sukka, ollut jo monta vuotta. Suunnitelmissa on ollut neuloa ihan oikeakin termospullon lämmitin, mutta tällä sukkaversiolla nyt mennään niin kauan että puutarhuli saa, tai saa aikaiseksi tehdä, termarille oman pussukan. (Joululahjaideaa tässä hei, vink-vink!). Eväiden ja teeveden tekeminen ja mukaanpakkaaminen tuntuu joskus toriyrittäjyyden raskaimmalta puolelta. Illalla, juuri kun olet tyytyväisenä mennyt nukkumaan, iloisena siitä että kaikki on valmiina seuraavan aamun aikaista herätystä varten, iskeytyy mieleen yksi sana: EVÄÄT! Nouse siinä sitten ylös sängystä ja ala voidella eväsleipiä. Saattaa tulla ammatinvaihtokin joskus siinä kohtaa mieleen.

Tänä kesänä torikassin tärkeimpien sisältöjen joukkoon on noussut pyyhe ja uimapuku. Meillä kun Savonlinnan torilla on järvi ihan siinä torin rannassa, on siitä näppärä pulahtaa uimaan aina kun kuumuus käy liian ankaraksi. Ja tänä kesänä on käynyt monta kertaa.

Kassin pohjalta löytyy muutama tyhjä, rytistetty Ärräpussi. R-kioskin salmiakki on pelastanut monelta tylsältä päivältä. Väsymyksen karkoittajana se on ihan mainiota tavaraa, mutta muiden sivuvaikutusten takia ei ehkä parane suositella jatkuvaan käyttöön. Mutta jos tapaat puutarhulin joskus myyntityössä hieman happamen näköisena, tarjoa sille salmiakkia. Vaikutus on nopea ja kaikkien kannalta suotuisa.

Kassista löytyvät myös sellaiset varusteet kuin esiliina, sadetakki, sateenvarjo ja naapurimyyjältä ostetut villasukat. Esiliinaa on pätevä pitää suojana kukkakimppuja ja risunippuja käsitellessä - torilla kun voi hiljaisina hetkinä ihan hyvin tehdä tuottavaakin työtä. Esiliinaa lukuunottamatta muita varusteita ei ole tarvinnut kesäkuun alun jälkeen käyttää kertaakaan.

Kassi on siis purettu ja yksi mukava Savonlinnan torikesä taas takana. Oli kiva tavata tuttuja ja tuntemattomia, kuunnella torikahviloista kaikuvaa naurunremakkaa, oopperajuhlien juhlallisia aamunavauksia ja haikeena taustalla soivaa haitaria. Vaikka torikausi loppuukin meidän osalta tähän, kesä jatkuu vielä, ja kassi pakataan nyt viikonloppumarkkinoita varten. Aika lailla samoilla varusteilla mennään, vaikka työmatkat muuttuvat vähän pidemmiksi ja olosuhteet vaihtelevammiksi. Eikä siitä eväiden tekemisestä taida päästä eroon vieläkään.

Valmiina kohti uusia seikkailuja. Ja kassi tietysti mukana.

Kuivuutta kukkapellolla

Varoituksen sana: tässä tekstissä ei mässäillä ihanalla kukkarunsaudella.

 

Kärventynyttä ruiskukkaa

Koko heinäkuun jatkunut kuivuus alkaa jo näkyä kukkapellolla. Vaikka tänään satoikin pari tuntia, vaikutus ei näy kasveissa ihan heti. Ja joidenkin lajien osalta on nyt pelkona, ettei sade sittenkään ehtinyt ajoissa, ja tuhot ovat lopullisia.  Helle saa kukat kukkimaan tavallista nopeammin, ja ne vanhenevat peltoon hetkessä. Näin kävi nyt mm. ruiskukalle.

 

Osa pellavasta taas jäi onnettoman lyhyeksi. Pellon yläpää on kuivinta aluetta, ja sinne kylvettyyn pellavaan helteet iskivät kovimmin. No, onneksi pellavaa on kylvetty muuallekin, ja se alue taisi vielä pelastua. Sadonkorjuuseen on vaan nyt käytävä tavallista aikaisemmin, sillä sylkyt kehittyvät ja ruskettuvat hirmuista vauhtia.

Pellava ruskettuu jo. Kuva otettu 29.heinäkuuta.

Asteri, kehäkukka ja tsinnia reagoivat kuivuuteen kasvamalla ja kukkimalla tavallista matalampina. Jonkin verran niitä pääsee poimimaan, mutta sato jäänee pieneksi. Kesäkukkapäivä on suunnitelty pidettäväksi 24.8., mutta hyvinkin mahdollisesti näiden kukkien kukinta on siinä vaiheessa jo täysin ohi.Tämmöistä tämä joskus on, kun töitä tehdään luonnon ehdoilla.

Ehtiköhän tämänpäiväinen sade pelastaa tätä kehäkukka-parkaa.

Onneksi kukkapellon kukissa on kuitenkin sellaisiakin kovanaamoja, jotka eivät näistä helteistä vielä hätkähdä. Olkikukka, sini-ikiviuhko ja väriohdake kasvavat ja kukkivat, vaikka pellolla on niin kuumaa ettei puutarhuli kärsi kävellä avojaloin, ja jokaisella askeleella rutikuiva pelto nostattaa hirmuisen hiekkapilven.

Väriohdake eli saflori

Kuivuudesta ei piittaa myöskään koristeportulakka, joka kuumuudensietokyky on jotain aivan ennätyksellista. Kukkapeltokasvihan se ei tietystikään ole, mutta aasinsillan kautta saadaan sekin tähän juttuun mahtumaan. Portulakka nimittäin jaksaa kukkia, vaikka lämpö nousisi ennätyslukemiin!

Koristeportulakka

Lisäys 7.8.2014: Kesäkukkapäivä on nyt sitten tältä vuodelta peruttu. Kukkapelto ei kestänyt tätä kuivuutta.

Tervetuloa torikauppiaan takahuoneeseen

Torikauppiaan päivä ei aina kulu pelkässä myymisen touhussa, vaan välillä, silloin tällöin, ihan joskus vaan, saattaa eteen tulla pitkiäkin tapahtumattomia hetkiä.  Silloin torikauppias saattaa vaipua kojussaan apatiaan, josta on vaikea yhtäkkiä herätä iloiseksi ja reippaaksi asiakaspalvelijaksi. Useampia helteisiä kesäviikkoja yhteenmenoon  torilla päivystäneelle kauppiaalle ei ehkä helpostusta tuo vierailu naapurikojullakaan, sillä sieltä saattaa vastaan tuijottaa ihan yhtä väsynyt toriyrittäjä. Parempi pysyä omalla kojulla vaan ja keksiä jotain millä pysyisi hereillä.

Vähän piilossa katseilta, mutta kuitenkin näkyvillä. Sellainen on torikauppiaan takahuone.

Jotta vireystila säilyisi, ja hiljaisetkin ajat tulisi käytettyä hyödyksi, puutarhulilla on yleensä torilla mukana pieni nyssäkkä risua. Tötteröamppelin teko ei torioloissa onnistu, mutta varpaluutia ja ovikoristeita siellä kyllä voi tehdä. Torikojussa kun ei ole varsinaisia työtiloja (sosiaalitiloista puhumattakaan), askartelut pitää tehdä kuvitteellisessa takahuoneessa ainakin osittain asiakkaiden nähden.

Mökkejä on erilaisilla teksteillä. Tekstit ja sydämet tekee Keramiikkapaja Savilla.

Tervetuloa kurkkaamaan torikojullemme, sinne maankuululle Savonlinnan torille aivan torikahviloiden viereen. Hyvässä lykyssä pääset takahuoneeseen näkemään, kuinka tämmöinen Tervetuloa-mökki syntyy.

Darwinin kukkapenkki

Kukkapellolla meillä on kukat järjestetty sotilaallisiin riveihin värin, lajin ja lajikkeen mukaan, mutta kotipihassa vallitsee vähän toisenlainen meininki. Pitkään sielläkin oli tosin havaittavissa ns. Suutarinlapsi-syndrooma, kun kukkapenkkien tekeminen ei vaan erinäisistä syistä onnistunut.

Sormustinkukka siementäköön tuohon sielunsa kyllyydestä. Taitaa siinä valkosipulikin olla vieressä.

Mutta viime syksynä alkoi tapahtua. Sain raivattua ja raivottua vanhan Maikki-ompun ympärille sen verran rikkaruohotonta aluetta, että istuttaminen alkoi olla mahdollista. Aluetta ensin pidettiin rikkaruohottomana erilaisilla rumilla muovikatteilla. Tänä keväänä ne viimeinkin poistettiin, ja alta paljastuneeseen mustaan multaan oli helppo ruveta tekemään upouutta kukkapenkkiä. Taimiahan löytyy ihan kiitettävästi omasta takaa, sen kun siirtelee niitä kukkapellon monivuotisten osastolta.

Ihana, ihana maariankello

Aluksi oli ajatuksena, syystä jota en enää muista, istuttaa penkkiin vain sinisiä kukkia. Aidosti sinisiä kukkiahan on loppujen lopuksi aika vähän. Ehkä tavoite oli siis liian korkealla, ja pontimena vain jonkin sortin erikoisuuden tavoittelu.

Lehtosinilatvasta ja tarha-alpista voi tehdä Heja Sverige -kimppuja.

Mutta sitten alkoi itää ajatus darwinistisesta kokeilusta. Puutarhapalstoilla varoitellaan aina tietyistä kovasti leviävistä lajeista eli riesoista, joita ei kenenkään kannattaisi pihaansa hankkkia. Koska meillä ei mikään laji varmaankaan koskaan pääse riesaksi asti riehaantumaan kuivan maalajin ja kaikkialla rapsuttelevien kanojen takia, arvelin antaa riesoille tilaisuuden ihan oikeassa kukkapenkissä.

Yksi punainen täpläkin mahtuu joukkoon. Palavarakkaus otetaan mukaan koska sillä on niin korea nimi.

 Siniseksi tarkoitettu penkki muutettiinkin kaikille villisti leviäville ja naapurit alleen tukahduttaville kasveille! Tervetuloa vuohenkello, lyhtykoiso, sormustinkukka ja ukontulikukka! Pistäkää parastanne vaan, me täällä penkin reunalla seuraamme kuka voittaa luonnonvalinnan ja ken on kelvollisin! Ensi kesänä varmaan jo nähdään, kuka jyrää penkin hallinnan itselleen!

Harjaneilikka. Pidä pintasi, äläkä jää isompien jalkoihin.

Jakolaskuja sipulimaalla

Torikaupan harjoittaminen on pitänyt puutarhulin kiireisenä, mutta toki kasvimaallekin ehtii silloin tällöin. Jos ei hoitotöihin, niin ainakin katsastamaan kasvuvauhtia. Alkukesän viileys ja sateet ovat ilmeisesti olleet sipulille mieleen. Ryvässipuli näyttää hyvältä, itse asiassa oikeinkin hyvältä. Arvio on helppo tehdä, koska minkäänlaista aikaisempaa kokemusta ei asiasta ole.

Tanakat varret ja kasvuvauhti parhaimmillaan

Ämpäriin istutetun koeversion lisäksi myös pellossa olevat sipulit alkavat jakautua. Sipulit näyttävät jakautuvan neljäksi, viideksi tai kuudeksi sipuliksi. Sekin vaikuttaisi aloittelevan ryvässipuliviljelijän mielestä erinomaiselta asialta. Sillä jos sipuli jakautuisi vieläkin useammaksi, kai se sitten jäisi pienemmäksikin? Tässähän tähdätään nyt laatuun eikä niinkään määrään. Suunnitelmissa on lajitella sipulit sadonkorjuuvaiheessa lukumäärän mukaan ja vähän seurailla, periytyykö jakautuminen ja miten se oikeasti vaikuttaa sipulin kokoon.

Sipulirivit ovat kyllä luonnossakin yhtä komeat kuin kuvassa. Yksikään istukas ei jäänyt itämättä, ja puutarhulin valppauden ansiosta nekin pelastuivat, jotka jokin luonnonilmiö oli noukkinut maasta ja  viskellyt alkuperäiseltä istustupaikalta. Syyttävä katseemme suuntautuu variksiin, jotka ovat ennenkin leikkineet sipuli-istukkailla.

Levaitä käytäviä ei viitsi hoitaa kunnolla. Ensi kesänä muistettava tehdä kapeammat. 

Ensi vuotta ajatellen on ehkä kuitenkin korjattava istutusetäisyyksiä hieman. Riviväli on pikkuisen ylioptimistinen, vaikka mistäpä sitä tietää, kuinka leveiksi ryppäät vielä kasvavat.

Mansikoista, kanoista ja kohtuullisuudesta

Opettavat vielä nuorisonkin tihutöille.

Kaikki vapaiden kanojen omistajat varmasti tietävät, mikä on kanojen onnellisuudesta maksettava hinta: myllerretyt kukkapenkit, parempiin suihin popsitut puutarhamarjat, kakkakikkareet nurmikolla. Pitkään meilläkin luultiin, että näin on asianlaita aina oleva. Mutta eipäs sittenkään! Kukkapenkeille ja kakkakikkareille ei tosin ole ratkaisua vielä löytynyt, mutta oman puutarhan sadonkorjuuseen kanankasvattajakin pääsee, jos on tarpeeksi ovela.

Oveluus numero yksi: ei odotetakaan mustaviinimarjoista marjasatoa, vaan kerätään pensaista aromaattiset lehdet ja tehdään niistä ihanaa Louhisaaren juomaa. Antaa vaan kanojen syödä marjasato jo raakileina, jääväthän lehdet kuitenkin jäljelle!

Oveluus numero kaksi: kasvatetaankin mansikat amppelissa kanojen ulottumattomissa. Kasvit voi jättää ulos talvehtimaan ruukuissaan. Kun ne sitten nostaa lämpimään aikaisin keväällä, pääsee ensimmäisiä marjoja maistelemaan jo toukokuussa.

Eihän ihmiselle edes oikeasti voi olla hyväksi mättää mansikoita naamaansa kourakaupalla. Ihan hyvin voi puolittaa sen ainoan mansikkansa oman kullan kanssa, ja makustella marjaa asiaankuuluvalla hartaudella. Varmaan tämmöinen kohtuukäyttö kasvattaa ihmisenä muutenkin, ja jalostaa luonnetta. Ja kanojen ansiosta tämäkin opetus on meille annettu!

Tänä iltana syödään tuo ylempi, ja jo parin päivän päästä tuo toinen. Voi onnea!

Phylliksellä piipittää

Vanha luotettava emokanamme Phyllis teki sen taas. Joku nuorista mustista kanoista halusi väen vängällä hautoa, joten sille tehtiin pesä ja annettiin munat. Mutta "emmie oikeestaan haluakaan", sanoi Musta, ja jätti munat kylmilleen. Kokeilin Phyllistä, ja se adoptoi munat heti.

Laskettu aika oli toissapäivänä, mutta vielä silloin ei kuulunut mitään. Kun olin siivoamassa kanalaa, Phyllis ilmoitti haluavansa ulkoilemaan, joten pääsin kurkkaamaan pesään, kun se vietti viidentoista minuutin kylpylälomaansa pihalla hiekkakasassa kuopsuttaen.

Haudontalämpimät kananmunat

Eilen sitten kuului kanan alta vienoa piipitystä. En tohtinut heti kurkata kanan alle ettei se häiriinny, mutta tänään jo vähän kurkistin. Kolme reipasta piipittäjää oli jo kuoriutunut, saa nähdä tuleeko lopuistakin munista poikasia.

Kaksi piiperöä tuli näkyviin, kolmas jäi vielä mamman alle.

Tästä se taas alkaa, kananmunan ja puuron keittely. Ensimmäisinä päivinä tarjotaan vähän parempaa ja pehmeämpää ruokaa, kunnes pojat siirtyvät poikasrehuun. Phyllis on erinomainen emo, se opettaa poikasensa aina nopeasti omatoimisiksi. Tämä kuusivuotias emo on tainnut tehdä poikaset joka vuosi, ellei kahdetkin parhaimpana vuonna.

Sieltä ne pojat kömpivät maailmaan. Näitä kuoria sitten siivotaan emon alta pois sitä mukaa kun poikaset kuoriutuvat.