1.2.2015

Pakkomielteestä toiseen


Tammikuun tylsä tasaisuus on hetkessä muisto vain, kun puutarhuliin iskeytyy aiemmilta talvilta tuttu tauti: hirmuinen hinku ommella! Päivät kuluvat työn touhussa risuverstaalla, mutta illat melskataan pakkomielteenomaisesti ompelukoneen ääressä. Kunpa vain olisi taitoa yhtä paljon kuin on intoa!


Helmikuuhun tultaessa alkaa työrytmi muutenkin vakiintua. Enää ei mene haukotellessa ihan koko päivä. Päinvastoin! Nyt on ideoita pää pullollaan, kun vain tietäisi missä järjestyksessä niitä kannattaisi ruveta toteuttamaan.


Sujuvasti luistavaan työintoon on luvassa keskeytystä ainakin siinä vaiheessa, kun on lähdettävä teatterireissulle, tällä kertaa ihan Uppsalaan asti. Nimittäin jokin aika sitten eksyttiin katsomaan Pietarissa Vanja-enon sikäläinen versio. Ja eikös se sitten tullut Helsinkiinkin, peräti kahtena versiona! Tottahan ne piti käydä katsomassa, kun näin mukavasti sattui.  Ja sitten joku tietysti huomasi, että Vanjahan pyörii Uppsalassakin... On se vaan ihanaa omistaa niin hulluja ystäviä, että niiden kanssa voi lähteä jonkin Vanjan perään jonnekin hornan Uppsaalaan. Mutta asiaan, asiaan, ja pakkomielteestä toiseen...

 
Vuosi sitten ostettuja kangaspuita ei ollut missään vaiheessa tarkoitus ottaa ns. firman käyttöön, vaan louskutella niillä ihan omaksi iloksi vaan. No, kun pajuliinat eksyivät kesällä torille ja saivat siellä ihan mukavan vastaanoton, tuli ruvettua katselemaan puita ns. sillä silmällä. Koko talven muhi mielessä kudonnaisten hyödyntäminen, ja nyt niistä sitten ommeltui tällaisia kantovehkeitä.


Laukku eli kassi?

Ainoa ongelma on se, että tuota kantohihnan paikkaa ei vaan meinaa saada päätettyä. Jos se on pitkittäin, esineestä tulee kassi. Jos taas poikittain, kori. Joten jos arvon lukijalla herää asiasta mielipiteitä, pyydämme lausumaan ne nyt, taikka iäksi vaikenemaan.

Vaiko kori?

2 kommenttia: