Jäljet lumella

Oiskohan jänis?

Vihollisen tiedustelujoukot ovat ehtineet jo etulinjaan. Onneksi tuli laitettua verkot omenapuiden suojaksi ajoissa (koska talvi alkoi vasta tammikuussa...). Edellisenä syksynä tulikin jonkin verran vahinkoja, kun en saanut laitettua kaikkia verkkoja ajoissa. Mikähän on nimeltään se optimismin laji, joka saa uskomaan, etteivät jänikset sitä verkotonta puuta löytäisi?

Verkko on ompun paras suoja

Verkko on paras suoja jäniksiä vastaan. Loikkivia vihollisia vastaan on meillä käyty kemiallistakin sotaa, eli viskottu valkosipulin kynsiä puiden lähelle. Mutta kun joka tapauksessa on puut verkotettu, on vaikea sanoa, onko valkosipulista ollut varsinaista hyötyä. Huonot sinne edelleen heitellään, jospa niistä joku apu on.

Aaprottia on käyty jyrsimässä. Tulikohan maha kipeeksi.

 Laventeliakin jänekset meillä syövät, ja tänä talvena ensimmäistä kertaa on aaprottipensas hoitojyrsitty melkein maata myöten. Sen puolesta en kuitenkaan pelkää, sillä se on aika kova tekemään versoja ihan tyvestäkin. Kovin suuria vahinkoja jänikset eivät puutarhassa ole koskaan saaneet aikaiseksi, mutta silti niiden jäljet syksyn ensilumella saavat aina aikaan pienoisen hälytystilan. Omput on suojattava niiltä raggareilta!

Kovassa se on jäniksenkin leipä

Pellon laidassa oli tänään näky, joka kyllä lisäsi sympatioita noita omppupuiden raatelijoita kohtaan. Jänisraukka oli kaivellut jäisellä kynnöspellolla ruohomättäitä. Kun pakkasta on toistakymmentä astetta ja maanpiiri hohtaa valkeutta joka suuntaan, alkaa väistämättä vähän säälittää. Omppuverkkoja en sentään purkanut pois, mutta metsänlaitaan piti viedä vähän helpotusta ahdinkoon. 

Syökää siitä ja jättäkää omput rauhaan, jooko