Pihapäivä

Risuverstaalla paiskitaan nyt pitkää päivää joka päivä. Poissaoloon pitää olla pätevä syy, ja sellaiseksi luetaan Pihapäivä, Kaupunkipäivä ja Siivouspäivä (tuo viimeinen on ihan teoreettinen kyllä, muttta kun pätevässä luettelossa pitää olla 3 osaa, niin pidetään tuo nyt tuossa mukana).

Tänään oli Pihapäivä.

Siemeniäkin pitäisi kerätä.

 Onneksi suli vielä pois tuo lokakuun puolivälissä satanut lumi. Hetken jo näytti siltä, että pihatyöt jäävät tekemättä, ja muutama tärkeä syyskylvökin. Valkosipulit nimittäin kyllä istutettiiin sopivasti ennen lumisateita, mutta istukkaat unohtuivat siinä touhussa. Nyt on vielä hyvä aika laittaa ne maahan.

Eli toistetaan hyväksi havaittu systeemi: tarkka haraus, alueen merkitseminen, ja ostomultaa istukkaiden alle ja päälle. Tämä vähentää rikkaruohojen määrää ihan huomattavasti sitten ensi kesänä. Projektihan alkoi jo viime kesänä, ja kuten kuvasta näkyy, taitaa vielä muutama vuosi kulua ennenkuin näistä saadaan syöntikokoisia. Omia ja ostoitukkaita on siis kasvatettu vuosi, ja tänä vuonna kerättiin lisää omista kukinnoista.

Vasemmalla tämänvuotisia, oikealla vuoden kasvaneita.

Toinen tärkeä syksyinen kylvettävä on hevoskastanja. Lippakioskin hevoskastanja, Aesculus hippocastanaceae Lippakioskinus, teki tänä vuonna tavallista vähemmän siemeniä. Taisi olla kuiva ja kuuma kesä siihen syynä. Kauniit kastanjansiemenet pääsivät nyt peltoon talvehtimaan. Keväällä, heti kun ne nousevat pintaan, pikkutaimet nostetaan ja purkitetaan torilla myytäviksi.

Tänä syksynä saatiin lisätietoakin tästä Lippakioskin upeasta hevoskastanjasta. Puu on kuulema ollut täysikasvuinen jo 1960-luvulla. 

Kerätään lokakuussa, kun piikkikuori on irronnut.

Tärkeä syyshomma on myös pihan haravointi. Siisteydestä viis, mutta kanalaan tarvitaan kuivikkeita. Kestopehkun saa paremmin toimimaan, kun sekaan pistää kosteaa ainesta. Haravointijäte on siihen mitä oivallisinta. Kanat aloittivat sulkasadon tänä syksynä aikaisin, ja suurimmalla osalla se onkin jo onnellisesti ohi. Fiksuja eläimiä. Sitten kun kylmät ilmat todella tulevat, niillä on jo uusi höyhenpeitto suojanaan. Ja lämmin kestopehku jalkojensa alla.

Herrasväki on hyvä vaan ja levittelee pehkunsa ihan itse.

Kanaset joutuivat viettämään muutaman päivän sisällä, kun lumi pysyi maassa ja ilmat olivat niin kylmiä. Nyt ne pääsivät taas ulos, pihapäivää viettävän puutarhulin seuraksi. Tyytyväinen hyrinä taitaa kuulua niidenkin suunnalta, kun ne kuljeksivat puutarhulin perässä. Kunhan tässä hiippaillaan, ja laitellaan asioita hiljalleen kuntoon...

Siis leviteltäiskö ne pehkut siellä kanalassa eikä ulkona, kiitos.

Kun iltapäivä alkaa hämärtää, puutarhuli huomaa että osa omenapuistahan on vielä verkkoja vailla. Koska verkkojen virittäminen ei kuulu puutarhulin lempihommiin, hän päättää sittenkin viettää loppupäivän risuverstaalla. Miksi ne jänikset just tänään muka tulisivat omppupuita syömään?

Ja se mitä ei tänään ehditty tehdä, jääköön suosiolla kevääksi.

Ekaa kertaa Käsityömessuilla

Maailmanhistorian ensimmäinen käsityömessureissu on nyt onnellisesti takana. Uskaltauduimme tänä vuonna varaamaan paikat sekä Tampereen että Seinäjoen käsityömessuille. Ensimmäinen keikka tehtiin viime viikonloppuna maapallon toiselle laidalle, Seinäjoelle, ja siellä asialla oli puutarhuli siskoineen. Maamies jäi kotiin istuttamaan valkosipulia.

Työniloa. Vai aitoa blondiutta?

Messuosaston rakentaminen on tarkkaa puuhaa.  Tila on pieni ja esille pitäisi saada tavaraa mahdollisimman paljon. Hyvä olisi myös jos myyjät mahtuisivat sisään osastolleen.

Esillepano alkaa hahmottua

Pohojammaa on puutarhulille  aika vierasta seutua. Kulttuurishokkiin ei oikein osannut varautua muuten kuin murretta mieleen palauttamalla.  Onneksi on tullut aikoinaan luettua paljon Antti Tuuria. Tuurihan on kirjoittanut kauniisti mm. Pohojammaan vanhoista ämmistä. Tai siis, kirjoittanut.

Jono kasvoi jo ennen aamuyhdeksää. Ihan pelotti.

 Ihan turhaan sitä kulttuurishokkia etukäteen jännitti.  Ihmiset olivat hyväntuulisia eivätkä tuntuneet pelkäävän, että nyt tuo torimuija alkaa väkisin myydä. Oli ilo asioida reippaiden pohjalaisten kanssa. Ihmiset katsoivat silmiin eivätkä pelänneet omituisia höpöttävää myyjää. Ja koska paikallisten puheenparsi oli niin mukavan kuuloista, asiakkaita piti puhututtaa ihan vartavasten tuota hassua  murretta kuullakseen.

Tötterömyyjä vaanii asiakkaita

Ehkä ihmisissä olikin myyjän näkökulmasta sellainen ero, että he tuntuivat oikein tykkäävän kontaktin ottamisesta ja siitä, että tuotteita alettiin heti esitellä. Kukaan ei kavahtanut kahta askelta taaksepäin, kun myyjä tervehti. Itäpuolella maatahan niin kuuluu tehdä, varmuuden vuoksi.

Äiti, ei riidelty yhtään vaikka oltiin näin ahtaasti 3 päivää.

 Messupäivien jälkeen illalla oli aikaa kulttuurille. Käytiin katsastamassa Lakeuren Risti ja Seinäjoen kaupunginkirjasto, kumpikin ulkopuolelta vain.  Hienoja olivat. Ja vaikka kirjasto näytti olevan vähän vinossa, niin kai se oli ihan tarkoituksella niin. Kulttuuria saatiin lisäksi maistella hotellissa molempina öinä, koska karaokebaarin ohjelma kantautui suoraan huoneeseen. Eipä tarvinnut itse lähteä viihtymään alakertaan. 

Kahvin voimalla jaksaa taas

Semmosia.

Tötterömetsää

Oman tötteröosaston lisäksi Väinölän luomutilan tötteröamppeleilla oli kunnia olla somistamassa Sisustussuunnittelu Nina Mäkelän suunnittelemaa, Jukka Rintalalle omistettua oleskelutilaa.

Kaiken maailman markkinoilla

Syysasuisia tötteröitä

Terveisiä markkinoilta. Kymmenen päivän ajalle osui yhteensä neljät markkinat, joista yksiltäkään ei maltettu olla pois. Kuopiossa oli Kalaryssäys, Lappeenrannassa Muikku ja Pottu. Savonlinnan omilla syysmarkkinoilla oli tietysti pakko olla, eikä Jyväskylän Ween Maan Viljaastakaan haluttu pois jäädä. Tietynlaista haipakkaa,  suorastaan minuuttiaikataulua suoritettiin menneellä viikolla.

Puuaskeja värjättävä, ruusukimppuja tehtävä.

Ilmat suosivat tapahtumia, ja kauppakin kävi mukavasti. Risulinnut pääsivät uusiin koteihin (tiiroja kyllä vielä jäi...), pikkupesät loppuivat kokonaan ja tötterövarastokin hupeni hälyttävästi.

Pesäamppeleita lisää punottava

Tämän markkinapyrähdykseen jälkeen palataan taas normaaliin päiväjärjestykseen, eli tehdään ahkerasti viikolla uutta tavaraa, ja kierretään markkinoita viikonloppuisin.

Venhoja jäi vain kaksi. Ei riitä, tehtävä lisää.

Ilmatkin kylmenivät sopivasti vasta markkinarysäyksen lopuksi. Kun risuhommia ei tarkene enää tehdä ulkona, on mukava vetäytyä työhuoneeseen, pistää tuli rätisemään uuniin ja unohtaa kaikki tekemättömät ulkotyöt. Nyt on taas aikaa keskittyä kunnolla risutöihin.

Kukkia ja risuja tarjolla taas seuraavilla markkinoilla!

Mansikkapinaattia ja tomaattipaprikaa

Tänä kesänä kasvihuoneessa ja puutarhassa kasvoi monta uutta ja ihmeellistä kasvia. Mikä viiraus liene keväällä iskenyt, kun oli niin paljon innostusta kokeilla uusia kasveja. Useimpina keväinä tulee kasvateltua aina niitä samoja varmoja lajeja ja lajikkeita.

Tomaateissa meillä on ollut vakiolajikkeena Money Maker. Mikäs siinä, hyvä tomaattihan se. Kasvaa kiltisti ja tekee paljon satoa. Nyt kuitenkin kokeiltiin kirsikkatomaattia ja mustaa tomaattiakin. Kasvatuksessa oli vähän ongelmia, mutta kummastakin tuli lopulta hyvä sato. Mielettömän hyvän makuisia olivat molemmat. Kirsikkatomaattia otettiin jo keittiöön kypsymään monta tertullista. Taitaa ensi vuonna Money Maker joutua väistymään näiden tieltä.

Päältä ruskea, sisältä epäilyttävän tumma, vähän kuin pilaantunut...mutta ah kuinka hyvän makuinen!

Tämän punaisemmaksi ei musta tomaatti tullut.

 Chileja kasvatettiin myyntiin muutamia lajikkeita. Itselle kuitenkin jätettiin melkein  kaikki Jamaican Bellit, kun sitä radion chiliohjelmassa keväällä niin kehuttiin. Hauskan kellon se tekikin, mutta ei ainakaan nämä meidän Bellit niin isoiksi kasvaneet että olisi voinut tehdä ohjeen mukaisia täytettyjä chilejä.

Vihreä kello muuttuu oranssiksi kypsyessään. Toinen kello takana. Jamaican Bell.

 Hauskin ja ehkä hyödyttömin kokeilu tänä vuonna oli mansikkapinaatti. Se valittiin mukaan ihan vaan nimen perusteella....Ihan hyvä peruste sekin on! Matala kasvi teki kyllä pieniä marjoja koko kesän, mutta aika mauttomia ne olivat. Lehtiä kuulema voi käyttää pinaatin tavoin, mutta eipä tullut käytettyä. Yllättäen kanat eivät olleet näistä marjoista ollenkaan kiinnostuneita, vaikka tavallisesti ne syövät kaiken minkä löytävät. Marjojen pinnalla on siemeniä, jotka syödessä narskuvat hampaissa. Veikkaan, että tätä kasvia tulee löytymään pihasta tästedes aina, sen verran nopeasti siemenet tuntuvat kypsyvän ja leviävän ympäri pihaa. Eipä haittaa.

Mansikkapinaattia kukkapenkin reunalla

Toinenkin hauska kasvi otettiin mukaan nimensä vuoksi: tomaattipaprika. Ehkä olin aavistuksen pettynyt kun kävi ilmi, että se on saanut nimensä hedelmän muodon takia. Ei se oikeasti ole tomaatin ja paprikan risteymä.

Vähän kurttua kyljessä, mutta kyllä siitä muodon hahmottaa. Siis tomaatin muotoinen paprika.

Ja lopuksi kesän ihme, päärynä! Siis päärynäpuu joka tekee syötäviä päärynöitä! Siis puu joka selvisi talvesta vaurioitta, kukki ihanasti ja vieläpä teki päärynöitä. Ja monta!

Oksat notkuvat päärynäsadon painosta, voiko tämä olla totta!

Torikauppias pakenee metsään

Ihanan vilkkaat, eloisat ja runsasväkiset markkinat takana tänä viikonloppuna! Hartolassa riitti sitä väenpaljoutta, ja Lappeenrannassa oli jälleen kerran aivan mahtava valikoima sekä myyjiä että monenlaista ostajaa. Hauskoja juttuja rupateltiin monen, monen asiakkaan kanssa, ja vielä kun sääkin oli päivän mittaan kerrassaan helteinen, oli olo sunnuntai-iltana aika uupunut tiukan ajo-, kojunpystytys-, myynti- ja pakkausrupeaman jälkeen.

Syksyn värit ovat saapuneet

Sellaisessa mielentilassa ei kannata mennä suoraan nukkumaan, sillä ei uni ei tule kuitenkaan, tai jos tulee, se on levotonta sekamelskaa. Parempi hengitellä hetki ihan rauhassa, ja antaa ajatusten selkiytyä vaikka pienellä metsäretkellä. Koska viikonlopun markkinoilla ei ehtinyt paljon kameran kanssa kuljeskella, tämä juttu saa kuvituksensa markkinaviikonlopun kruunanneesta metsäretkestä.

Syksy 2014, kun ihan pienetkin pihlajat tekivät hirmuista marjasatoa

  Maaseutumarkkinoilla me maalaistollot tuomme kaupunkilaisten saataville kaikkea sitä osaamista, mitä itse kukin osaamme parhaiten tehdä. Kenellä oli oman puutarhan kukkia, kenellä omenapuun antimia, marjoja, juureksia, kotona leivottua leipää maisteltavana ja myytävänä. Oli monenlaista käsityötä ja muuta taidonnäytettä. Ihan hurjasti ihmiset tekevät erilaista askaretta, ja toreilla on tilaisuus niitä kaikelle kansalle esitellä. Ja kansahan tykkäsi näkemästään! Tänä viikonloppuna ei ainakaan näyttänyt siltä, etteivätkö nykyihmiset enää osaisi tai välittäisi käydä toreilla. Se kyllä lämmittää mieltä.

Polku löytyy vielä heinikon seasta

Väkeä oli mustanaan kummallakin paikkakunnalla sekä Lappeenrannassa että Hartolassa. Monet näyttivät tekevän paljonkin ostoksia, ja me myyjät olimme tietysti tyytyväisiä. Silti tekisi mieli ajatella, että toriperinteessä on kyse jostain enemmästäkin kuin pelkästä ostamisesta ja myymisestä.

Yhä syvemmälle metsään

Me torikauppiaat taidamme tosiaan olla ihan erityistä ihmisrotua. Voi sitä työn määrää, ennenkuin saa kojunsa torille pystytettyä! Rohkeuttakin on hyvä vähän varastoida mukaan, että jaksaa ottaa vastaan asiakkaiden arvostelut kättensä töistä. Jos uurastus joskus sitten palkitaan, torikauppias kulkee muutaman päivän kuin sumussa.

Lammen rannalla mieli lepää

Kun päässä humisee ja tämmöiset mietteet eivät meinaa asettua mielen perukoilla oikeaan asentoon, lyhytkin metsäretki auttaa rauhoittumaan. Kaupungin hälinä ja torin touhu jäävät taakse sitä mukaa kun polku vie syvemmälle metsään, kohti kesäistä uimakalliota. Hiljaisella lammen rannalla istuskellessa tulee mieleen, että jälleen on yksi ihmeellinen päivä, yksi ainutlaatuinen kesä takana. Siitä on hyvä lähteä kohti uutta.

Yhdestä tulikin viisi

Nostettiin ryvässipulit. Ilmojenkin puolesta sattui hyvin: sade taukosi tiistaina, juuri kun kuukalenteri neuvoi sipulit nostamaan. Naatit olivat jo osittain maata myöten, mutta vielä melko vihreitä.

Varasin nosto-operaatioon talikon ja kottikärryt, mutta eihän siihen mitään talikkoa tarvittu, eikä muutakaan apuvälinettä. Sipulit irtosivat kevyesti maasta ja nousivat komeina ryppäinä, suurimmassa osassa 4 tai 5 sipulia. Varsinkin kukkavartiset sipulit oli kätevä nostaa napakasta kukkavarresta. Kukkavarret otettiin talteen, mutta vielä pitäisi löytää ohjeet niiden hyödyntämiseen.

Noston jälkeen leikkelin naateista puolet pois ja irrottelin sipulit toisistaan. Tässä vaiheessa sipuleista lähti jo tosi voimakas tuoksu, ja se pysyi kasvihuoneessa monta päivää. Kasvihuoneen pöydillä oli helppo tehdä alkukuivatus ja vähän siivota sipuleita. Siellä on tähän aikaan myös sopiva lämpötila: MTT:n ohjeissa neuvotaan kuivaamaan sipuleita ensin noin 18 asteessa, ja vasta sen jälkeen siirtämään sato lämpimämpään. Kun tuota MTT:n tekstiä luki, oli kyllä pakko heti vähän punnita omia sipuleita: MTT:n koesipulit olivat alle 10 grammaa, meikäläiset yli 70 grammaa!

Nyt jännitetään, osataanko sato kuivata niin, että se säilyy kevääseen asti.

Piti laittaa hellaan tuli

Piti laittaa hellaan tuli. Ei lämmityksen vuoksi, vaan pajutikkujen kuivattamiseksi. Puutarhuli on salaa käynyt kopsuttelemassa kangaspuilla, vaikka tähän aikaan vuodesta pitäisi olla vielä täysillä ulkotöissä. Nyt on kaikki kuivat pajut kudottu, ja puolikuivia kiirehditään kudontakuntoisiksi hellan lämmössä.

Pajuliinarullat odottavat viimeistelyä: solmimista, leikkaamista, ompelua. Sadepäivä on siihen työhön ihan oivallinen. Eikä hellassa räiskyvä tuli tunnu oikeastaan ollenkaan hullummalta.

Puutarhuli on aivan rakastunut pikkuisiin kangaspuihinsa. Kunhan pajuliinavarasto kertyy tarpeeksi suureksi, pääsee taas jatkamaan erilaisia kokeiluja, joita pyörii jatkuvasti mielessä.