7.9.2014

Torikauppias pakenee metsään

Ihanan vilkkaat, eloisat ja runsasväkiset markkinat takana tänä viikonloppuna! Hartolassa riitti sitä väenpaljoutta, ja Lappeenrannassa oli jälleen kerran aivan mahtava valikoima sekä myyjiä että monenlaista ostajaa. Hauskoja juttuja rupateltiin monen, monen asiakkaan kanssa, ja vielä kun sääkin oli päivän mittaan kerrassaan helteinen, oli olo sunnuntai-iltana aika uupunut tiukan ajo-, kojunpystytys-, myynti- ja pakkausrupeaman jälkeen.

Syksyn värit ovat saapuneet

Sellaisessa mielentilassa ei kannata mennä suoraan nukkumaan, sillä ei uni ei tule kuitenkaan, tai jos tulee, se on levotonta sekamelskaa. Parempi hengitellä hetki ihan rauhassa, ja antaa ajatusten selkiytyä vaikka pienellä metsäretkellä. Koska viikonlopun markkinoilla ei ehtinyt paljon kameran kanssa kuljeskella, tämä juttu saa kuvituksensa markkinaviikonlopun kruunanneesta metsäretkestä.

Syksy 2014, kun ihan pienetkin pihlajat tekivät hirmuista marjasatoa
  Maaseutumarkkinoilla me maalaistollot tuomme kaupunkilaisten saataville kaikkea sitä osaamista, mitä itse kukin osaamme parhaiten tehdä. Kenellä oli oman puutarhan kukkia, kenellä omenapuun antimia, marjoja, juureksia, kotona leivottua leipää maisteltavana ja myytävänä. Oli monenlaista käsityötä ja muuta taidonnäytettä. Ihan hurjasti ihmiset tekevät erilaista askaretta, ja toreilla on tilaisuus niitä kaikelle kansalle esitellä. Ja kansahan tykkäsi näkemästään! Tänä viikonloppuna ei ainakaan näyttänyt siltä, etteivätkö nykyihmiset enää osaisi tai välittäisi käydä toreilla. Se kyllä lämmittää mieltä.

Polku löytyy vielä heinikon seasta

Väkeä oli mustanaan kummallakin paikkakunnalla sekä Lappeenrannassa että Hartolassa. Monet näyttivät tekevän paljonkin ostoksia, ja me myyjät olimme tietysti tyytyväisiä. Silti tekisi mieli ajatella, että toriperinteessä on kyse jostain enemmästäkin kuin pelkästä ostamisesta ja myymisestä.

Yhä syvemmälle metsään

Me torikauppiaat taidamme tosiaan olla ihan erityistä ihmisrotua. Voi sitä työn määrää, ennenkuin saa kojunsa torille pystytettyä! Rohkeuttakin on hyvä vähän varastoida mukaan, että jaksaa ottaa vastaan asiakkaiden arvostelut kättensä töistä. Jos uurastus joskus sitten palkitaan, torikauppias kulkee muutaman päivän kuin sumussa.
Lammen rannalla mieli lepää
Kun päässä humisee ja tämmöiset mietteet eivät meinaa asettua mielen perukoilla oikeaan asentoon, lyhytkin metsäretki auttaa rauhoittumaan. Kaupungin hälinä ja torin touhu jäävät taakse sitä mukaa kun polku vie syvemmälle metsään, kohti kesäistä uimakalliota. Hiljaisella lammen rannalla istuskellessa tulee mieleen, että jälleen on yksi ihmeellinen päivä, yksi ainutlaatuinen kesä takana. Siitä on hyvä lähteä kohti uutta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti