Simaa ja salviasipsejä

Piti latvoa salvian taimia. Jostain syystä ne tahtovat alkuvaiheessaan aina kasvaa hirmu rötkäleiksi, ja siihen auttaa vain latvominen. Kun latvan katkaisee, taimi alkaa heti kasvaa tanakaksi ja monihaaraiseksi.

Kasvit ovat vielä pieniä, mutta tuoksu on huumaava.

Puutarhuli ei tunnetusti malttaisi heittää mitään roskiin, joten salvian latvatkin joutuivat heti K-koekeittiöön, sipsien raaka-aineiksi. Ohjeessa käskettiin tekemään sipsit suurista lehdistä, mutta koska niitä nyt ei ollut, tehtiin pienistä latvoista. Ja kyllä tulikin hyvää!

Lehdet irrotellaan varresta ja pyöritellään jauhoseoksessa

Ohje kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan näin: pyöritellään salvian lehtiä seoksessa, jossa on 1 dl vehnäjauhoja, vähän suolaa ja ripaus mustapippuria. Ja sitten paistetaan paistinpannulla kauniin vihreäksi. 

Jauhot tarttuvat pintaan.

 
 Salvian lehdet ovat hieman tahmeita - tai öljyisiä, kuinka vaan - joten jauhoseos tarttuu lehtiin hyvin. Ja toden totta, lehdet pysyivät paistettaessa kauniin vihreinä! Näin pienistä lehdistä ei kylläkään tullut sipsin kokoisia sipsejä, mutta aivan erinomaista sormin naposteltavaa raksua kuitenkin. Ja maku vain paranee, kun paistos jäähtyy.

Eihän mikään rasvassa käristetty voi olla kuin hyvää!

Kohta päästään tekemään myös Louhisaaren juomaa.

Jäähtyneet, paahteisen yrttiset sipsit nautitaan sormin mieluiten kylmän siman kanssa. Sipsiohjetta voi soveltaa myös vaikkapa lehtikaaliin - sitä vain ei vielä näin aikaisin keväällä ole saatavana.

Epäluomut kanat ja niiden munat

Kanat ovat munineet oikein kiitettävästi viime aikoina, ja munarinkiin on ilmoittautunut ihan uusia asiakkaita. Koska firmamme nimi on Väinölän luomutila, saattaa jollekin tulla sellainen mielikuva, että kananmunamme olisivat luomutuotettuja samalla tavalla kuin viljelytuotteemmekin. Näinhän ei asian laita ole, sillä kanamme eivät ole virallisessa luomutarkkailussa. Siis, kanamunamme eivät ole luomua, tulkoon se nyt tässä taas kerran todettua!

Mitäs siinä tarkkailet?

Kyllähän meillä silti yritetään hoidella kanoja luonnonmukaisesti, vaikkei tarkastaja olekaan käynyt  toteamassa olosuhteita. Kanalassa on ikkunat ja luonnonvaloa niinkuin pitääkin (tosin aika pölyiset ikkunat), orret nukkumista varten ja pesät munimista ja hautomista varten. Pehkua on kuopsutettavana ja kylpemistä varten, eikä ketään pidetä häkissä. Pimeinä talvipäivinä annetaan keinovaloa, mutta ei liikaa, että rouvat saisivat myös levätä.

Ikkunat on. Kulman takana näkyy osa katetusta ulkotarhasta.

Pesät on.

Ikkuna, pesä ja kana nimeltä Kaneli. Nukkumaorsiakin siinä näkyy.

Olosuhteiden puolesta siis täyttäisimme luomuvaatimukset. Maksimikanamäärä luomussa taitaa olla 3000 kanaa, joten meidän parikymmentä menee täyttää senkin vaatimuksen.

Lajinmukaiset käyttäytymisen vaatimuksetkin tulevat täytetyiksi. Kanamme saavat hautoa ja hoitaa poikasia, nukkua orrella ja etsiä ruokansa kuopimalla. Kanoilla on turvanaan kukko, ja poikaset saavat vieroittua emosta sitten kun itse parhaaksi näkevät.

Emo opettaa pojat syömään.

Ne saavat myös osallistua risutöihin.

Kesäkuun alusta usein marras-joulukuulle asti kanamme saavat olla ulkona täysin vapaasti.

Sulkasatoinen kana vaihtaa höyhenpukunsa syksyllä valmistautuakseen talveen.

Ruokinnassa meillä lipsutaan luomuvaatimuksista eniten. Lähistöltä ei  ole saatavana luomukauraa, joten se ostetaan meille tavanomaisena. Munitusrehu ja kalkki ovat olleet tähän asti tavanomaista, mutta viime viikolla Agrimarket yllätti iloisesti, kun myyjä ilmoitti että heillä on nyt luomurehua. Sen lisäksi kanasille annetaan talvella ruoantähteitä ja kerppuja (jos on muistettu tehdä niitä kesällä). Muun ruokansa kanat etsivät pihalta ja metsästä kesäaikaan omatoimisesti.

Vadelmakerppuja.

Talvellakin ulkoillaan, jos ei ole liian kylmä.

Poikaset opettelevat ensin tarhassa, sitten vasta lähdetään suureen maailmaan.

Herukkapensaat on tehokkaasti tyhjennetty. No, nautitaan sitten marjat kanamunien muodossa.

Talvella pitää lauman arvojärjestys olla kunnossa, ettei tule turhia riitoja.

Ois täällä kyllä muitakin kuvattavia kuin nuo iänikuiset kanat.

Rovaniemen reissu

Tuli taas kotimaa astetta tutummaksi viime viikonloppuna. Kädentaitomessut Lappi Areenalla olivat vain kaksipäiväiset, mutta kokonaisuudessaan reissu vei silti viisi päivää. Ilman kahta väliyöpymistä ei ehkä olisi jaksanut ajaa melkein tuhattaviittäsataa kilometriä.

400 kilometriä takana, 300 vielä edessä.

Tiet olivat sulat ja kuivat, vaikka metsän reunassa olikin vielä lunta.

Lähestymme arktisia olosuhteita.

 

Mikäpä siinä on ajellessa. Ei moittimista maisemissa.

Rovaniemellä pistivät vielä paremmaksi Tämä siis huhtikuussa.

 Lappi Areena on pieni eikä myyjiä mahdu kuin kourallinen muihin tapahtumiin verrattuna. Tunnelma olikin ehkä juuri siksi niin kotoinen. Ja ne asiakkaat! Ihmiset olivat juttelevaisia, ja kyllähän tuota pohjoisen murretta on aina kiva kuunnella. 

Muurikello koristaa tötteröitä huhtikuussa

Iloiset myyjähenkilöt. Kiitos aputytölle!

Oli oikein mukava reissu, kun paluumatkalla vielä päästiin porojakin näkemään. Mutta onhan se myönnettävä, että keväällä tuollainen viiden päivän irrottautuminen kasvihuone- ja muista töistä on aika hankalaa. Seuraavat reissut suuntautuvatkin sitten vähän lähemmäksi, tutummille seuduille.

Päästiinpäs vielä porotkin näkemään paluumatkalla. Nuo harmaat läiskät tienposkessa.

Pahin on nyt takana

Talvi alkaa olla taas takana. Eipä silti, ei talvessa varsinaisesti mitään vikaa ole. Tammikuun pakkasetkin tulivat ihan sopivasti liian lämpimän joulun päälle.

Ikkunaprinsessa. Keväämmällä vasta ulos.

Mutta kanojen puolesta aina vähän harmittaa. Ne joutuvat olemaan aika ahtaissa tiloissa koko talven. Ja vaikka maatiaiskanat kestävät kylmyyttä kohtalaisen hyvin, ei niitä voi talvella ulkoiluttaa, koska avonainen kulkuaukko kylmentäisi kanalan. Keväällä on jo mukava päästää lauma iltapäivisin haistelemaan raitista ilmaa. Se jos mikä on merkki talven selän taittumisesta.

Tämän talven kovuus oli liikaa kahdelle mummokanalle. Toinen niistä oli Ulla. Pian Ullan kuoltua muu lauma rupesi kiusaamaan Penttiä, ja yhtenä aamuna se löydettiin niin pahasti nokittuna, että se piti lopettaa. Talvi on ankara vuodenaika kanalassa. Nyt ollaan jo voiton  puolella.

Toinen merkki vuodenajan vaihtumisesta on jatkuva tavaroiden kanniskelu. Pikkutaimet kuljetetaan idätyshuoneen keinovalosta kasvihuoneeseen, aitoon aurinkoon ja luonnolliseen vuorokausirytmiin. Kasvihuoneessa ne saavat tottua lämpötilan vaihteluun ja pieneen vetoonkin, kun huoneessa auotaan ovia ja tuuletusluukkuja. Se tekee taimista kestäviä ja vastustuskykyisiä.

Ahkeruus on ilomme. Ja kantaminen.

Paprikat kasvavat kiltisti.

Pienet laventelin alut.

Valkosipulit uinuvat tätä kirjoitettaessa vielä vahvan lumipeitteen alla, ja saavat mielellään ollakin siellä turvassa takatalvelta. Mutta osa ryvässipuleista on herännyt henkiin säilytyksessä, ja vihertyneitä on pistelty ruukkuun jatkamaan varttaan. Pilaantuneita ei ole säilytyksessä ollut nyt ollenkaan, joten hyvältä vaikuttaa siemensipuleiden suhteen.

Ryvässipuleita

Kyllä se kevät sieltä tulee, ja kesä! Ja ihana koristeportulakka!

Koristeportulakkoja odotellessa...

Päikkäreillä

Taloon tuli kissanpentu, ja sulatti kaikkien sydämet viisaudellaan ja rohkeudellaan.

Aikansa se tuossa pöydän reunalla katseli risun vääntäjää, ja sitten kun alkoi väsyttää, keksi ihan itse kömpiä päikkäreille puutarhulin taskuun....

(Kuten vaatetuksen paljoudesta on huomattavissa, työhuoneen lämpötila ei meinaa ruveta nousemaan, vaikka pakkaset ovatkin jo ohi).

Polut kapenee, elinpiiri pienenee

Lunta alkaa olla niin paljon, että vain elintärkeät väylät pystytään enää pitämään auki.

Polku huussiin ja kompostille on kivinen ja kaita. Tai ainakin kaita.

Mukavaa, että tuli kunnon talvi. Tietystihän sitä olisi voinut toivoa, että lumet ja pakkanen olisivat sattuneet samalle jaksolle, eikä tällä tavalla peräkkäin. Mutta toivotaan, että lumeton ja kylmä tammikuu olisi sitten onnistunut tuhoamaan edes osan niistä puutarhatuholaisista, jotka ovat eteläisistä maista vyöryneet leveysasteillemme. 

 Risuverstaalla on uurastettu, ja varastot ovat täyttyneet kiitettävästi. Markkinakaudella tarvittavia välineitä on huollettu ja valmisteltu tulevia reissuja varten. Levättykin on, ja luettu paksuja romaaneja. Mukavaahan se on, aikansa, mutta  täytyy myöntää, että veri alkaa jo vetää tien päälle.

Lumen paino käy jo aika raskaaksi

Mutta ei tässä kauan tarvitse odotella. Maaliskuussa alkaa markkinakausi, ja se aloitetaankin ilman mitään pehmeitä laskuja tai harjoitteluja. Parin viikon aikana neljät markkinat, mikäs sen reippaampi aloitus uudelle markkinakaudelle!

12.-13.3. Kotka Suurhalli

16.-17.3. Mikkelin tori

19.-20.3. Joensuu Areena

22.-23.3. Savonlinnan tori

Laveammille laitumille olisi jo päästävä

Uutta kevään kunniaksi

Tötterötehtaalla on viime aikoina ollut tekemisen meininki, ja uusia risuamppeleita on syntynyt rivakkaa tahtia.

Työpöytä on kerrankin lähes tyhjä

Tulevan keväänkö innoittamana, vai minkä hupsuuden vuoksi, puutarhuli on nyt innostunut ihan uudesta tekniikasta. Semmoisella decoupage-tekniikalla on viime pävinä tehty erinäisiä kokeiluja, ja työhuoneeseen on raivattu tilaa vähän uudenlaisille purkeille ja purnukoille.

Ensin vähän pohjamaalia puisiin kukkaruukkuihin...

 

Sitten vähän koristellaan...

Vuosikausia varastossa lojuneille muovisille jäätelörasioillekin löytyi lopultakin käyttöä. Hempeintä mahdollista serviettipaperia vaan pintaan, ja jopas syntyi herttaiset amppelit vaikka kevään ensimmäisille yrteille.

 

Vielä on pari viikkoa aikaa tehdä kokeiluja eri tekniikoilla. Maaliskuussa palataan sitten normaaliin arkeen, kun alkaa se kovasti odotettu kiertolaiselämä. Saas nähdä, löytävätkö nämä uudella tekniikalla tehdyt tuotteet tiensä myyntipöydälle asti.