16.10.2013

Joutomaiden ketotuulenlento


Helminukkajäkkärä
Sattuipa eräänä iltana lukemisiksi Koko perheen värikasvio. Selailin sitä muina miehinä, mitään sen kummemmin etsimättä, kun kirjan sivuilla vilahti ihmeellinen nimi: ketotuulenlento. Ketotuulenlento! Voiko noin kauniin nimistä kasvia ollakaan? Hiekkamailla asusteleva, hassun karvainen kasvi on harmaa ja pienikukkainen. Se muistuttaa hieman kissankäpälää, ja samaan heimoon kuuluu mm. sellaisia kasveja kuin sopulinkallioinen ja helminukkajäkkärä, hauskoja nimiä nekin.

Ketotuulenlento viihtyy kuulema tienpenkoilla ja joutomailla. Tämähän kiihottaa mielikuvitusta yhä enemmän, joutomaakin tuntuu yhtäkkiä mahdottoman kiehtovalta sanalta! Mitähän muuta sellaiselta joutomaalta voisi löytyä?

Ketotuulenlento on kuulema matala, vain parikymmentä senttiä korkea. Sen kukat ovat pieniä piikkisiä palloja, jotka kasvavat rykelminä ja kirjan mukaan keinuvat hauskasti kesätuulessa. Kuulostaa viehättävältä!
Partaohrakin keinuu hauskasti kesätuulessa
Tämän tarinan päähenkilö ketotuulenlento eli Filago arvensis ei itse esiinny näissä kuvissa siksi, etten ole koskaan nähnyt sitä luonnossa. Tai en ainakaan tiedä nähneeni. Tämä yksivuotinen kasvi on vähän salaperäinen liikuskelija, sillä se ei viihdy pitkään samalla paikalla. Se vaihtaa maisemaa lentävien pähkylöidensä avulla, siis tulee ja menee kuinka haluaa. Näiden tiedonmurusten perusteella on kyllä välttämättä  päästävä ensi kesänä näkemään tämä ihanan niminen kasvi.
Kissankäpäläkin on ketotuulenlennon sukulaisia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti