15.5.2014

Konekanta lisääntyy kasvimaalla

Ilmat lämpenevät, ryvässipulin istutus lähenee. Leivinuunissa on viime aikoina poltettu pelkästään koivuhalkoja, koska sipulin tuholaistorjuntaan tarvittava tuhkaliotus tehdään koivuntuhkaveteen. Sipulimaalle on viritetty harso. Sen tehtävänä on innostaa rikkaruohot kasvamaan. Kun harso otetaan parin viikon päästä pois, alta paljastuvat rikat on helppo tuhota haraamalla, ja sipuli saa roiman etumatkan rikkaruohoihin. Ovelaa, vai mitä?

Ei ole tarpeeksi painoja. Kyllä lähtee jos tuuli nousee.
No, ovelaa tai ei, mutta kovin kätevä tuollainen harso ei kuitenkaan ole, varsinkin jos on oikein tuulista. Ja tyynellä ilmalla jos levität, tulee kuitenkin laitettua liian vähän painoja. On tällaisia harsonpalasia  eräänkin kerran  lentää lepattanut kotiinpalaajaa tiellä vastaan, ja sellainen on kyllä aika hurja näky. Ei muuta kuin juokse perään ja toivo, ettei se tartu sähköjohtoihin tai lennä jonkun auton tuulilasiin. Mutta jos harson saa asiallisesti levitettyä, ja se vielä pysyy kiltisti paikallaan, se kyllä toimii rikkaruohojen idättämisessä.

Sitten vain haraamaan! Perushara on puutarhulin paras kaveri. Oikean työasennon opettelemisen lisäksi on tärkeää ajoittaa haraaminen oikein. Ei kannata jäädä keväällä ihailemaan mustaa multaa kovin pitkäksi aikaa, vaan haraamaan on mentävä jo ennenkuin vihreää alkaa pilkottaa viljelyskasvien vieressä.

Jopotin. Kävelyvauhdilla jopotellaan rauhallisin vedoin helposti ja kevyesti isotkin pinta-alat.
Perusharan saa tavallisesta puutarhakaupasta, mutta erityisen tehokkaan ja ergonomisen vehkeen voi tehdä ihan helposti, tai no melko helposti, tai siis on mahdollista tehdä itsekin.  Meillä on tällainen Jopo-polkupyörän eturenkaasta tehty Jopotin. Sillä lähtee rikkaruohot kevyesti työntämällä. Haraosa on samanlainen kuin kaupan harassa, ja sitä välillä terottamalla saa taas homman sujumaan kuin leikki vaan. Kuivaa maata tällä on erityisen helppo jopotella.

Pellistä väännetty kolmion muotoinen tuo tuo, öh, urakone.
Toinen omatekemä vehje on pellistä väännetty urakone. Tällä pääsee multaamaan kapeita välejä ja tekemään istutus- tai kylvöuria. Urien peittäminen onnistuu samalla vehkeellä. Tarpeeksi pitkä varsi mahdollistaa selkävaivaisenkin touhut kasvimaalla.

Terävät piikit ja pikkuinen hara.
 Tähän punakeltaiseen varteen, jonka merkkiä en nyt muista,  voi kiinnittää hyvin monenlaisia puutarhatyökaluja. Kuulostaa vähän liiankin hyvältä ollakseen totta, mutta meillä tätä kyllä on hyödynnetty paljonkin. Varteen on helppo kiinnittää ja irrottaa osia, ja ihmeen ahkerasti  niitä tulee käytettyäkin. Kapealla kouralla saa tehtyä tarkkaa työtä kasvien välissä, ja sillä irtoaa isommatkin juuripaakut kevyesti nykäisemällä. Ja kaikki tapahtuu selkä suorana!

Alla olevan kuvan yhdistelmäajoneuvo on puutarhulin viimeisin hankinta punakeltaiseen varteen. Siinä on yhdistettynä sekä hara että rullaäjes! Vähän raskaskäyttöinen onpi hän, mutta tehokas kyllä. Savimaalle en suosittelisi mutta meidän hiekkapellolla se kulkee kuin juna, ja myllää kaiken mennessään. Jäämme odottamaan, millaisia lisäosia insinöörit vielä keksivätkään punakeltaiseen varteen.

Edessä hara, takana äjes. Tai toisin päin, sillä tätä vempelettä voi sekä vetää että työntää.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti