4.4.2021

Kohta päästään kasvihuoneeseen

Taimihuoneessa alkaa olla niin ahdasta, että kohta on ihan pakko ruveta ottamaan kasvihuonetta käyttöön. Jospa vielä parin kylmän yön yli päästäisiin, niin sitten voisi ruveta siirtämään kestävimpiä lajeja väljempiin tiloihin ja, mikä tärkeintä, luonnonvaloon.

Pöydän päällä olevien kourujen yli levitetään kylminä öinä muovi. Sitten kun muovia ei enää tarvita, kouruilla pidetään tomaatteja, paprikoita ja chilejä.

Ensin otetaan käyttöön keskipöydät. Niiden päälle tehdään muovista sisäteltta, että lämmitettävä alue jäisi mahdollisimman pieneksi. Ensimmäiseksi kasvihuoneeseen viedään  kestävimpiä lajeja, kuten ruohosipulia, persiljaa ja purjon taimia, ehkä salviaa, timjamia ja oreganoakin. Ne ovat olleet tähän astikin navetan viileimmässä osassa, eli ainakin jollain tavalla karaistuneita. 

 

Ahdasta on

Sitä mukaan kun navetasta siirretään taimia pois, uusia tietenkin kylvetään tilalle! Tavoitteena on, että tyhjää tilaa ei lämmitetä. Vapautuneet alueet siis täytetään mahdollisimman nopeasti uusilla taimilla. Kylväminen vaatii jonkin verran etukäteissuunnittelua, mutta siihen auttaa edellisten vuosien muistiinpanojen tutkiminen. Kylvölistasta näkee, mitä on aiemmin kylvetty, ja sen mukaan on helppo mennä tänäkin vuonna.  

Iso tomaatti on ruukutettu isompaan astiaan viikkoja sitten. Kylvökennossa on tulossa lisää tomaatteja. Niillä ei ole vielä kiire ruukutukseen. 

Tänä vuonna meille tulee paljon uusia tomaattilajikkeita.  Kaikki tomaatit on tätä kirjoitettaessa, siis huhtikuun alussa,  jo kylvetty. Aikaisella kylvämisellä yritettään varmistaa se, että asiakas ehtii saada taimistaan satoa kesän aikana. Ensimmäiset myyntiin tulevat tomaatit meillä kylvettiin tänä vuonna jo 9. helmikuuta Niissä on jo kukkia.

Aloitamme taimimyynnin torilla sitten kun ilmat lämpenevät, luultavasti toukokuun alussa. Mutta jos asiakkaalla on jo mahdoton polte saada taimia hoivattavakseen, voimme toimittaa taimia huhtikuun puolellakin. Lämpimällä lasitetulla parvekkeella taimia voi hyvin jo pitää, ja kylminä öinähän ne voi nostaa sisälle.  Ilmainen kotiinkuljetus Savonlinnan ja Kerimäen alueella! Tilaukset spostilla: puutarha at vainolanluomu.net tai puh o5o 4948053. Tomaattien hinta 4,50 e/kpl.

Tällä hetkellä (3.4.2021) myyntikuntoisia, rotevia ja napakoita taimia ovat mm. Micro Tom (matala, näppärä tomaatti pieneen ruukkuun, max 40 cm korkeaksi kasvava), Tiny Tim (pienikokoinen, mutta Micro Tomia vähän kookkaammaksi kasvava lajike), Evakko (noin 100 cm korkeaksi kasvava tukevavartinen lajike, vaikkapa sankossa kasvatettava!), Kremser Perle (tukevakasvuinen, reilut  100 cm korkeaksi kasvava pensastomaatti). 

 Muita lajikkeita tulee myyntiin myöhemmin: Aztek, Bartelly, Black Plum, Jani, Marmande, Money Maker, Pomodorino del Pionnolo del Vesuvio, Sibirjak, Trixi, Zuckertraube. Joitakin lajikkeita on kylvetty vähän pienempi  määrä, joten kannattaa varata ajoissa, jos haluat varmistaa saatavuuden.

Kaikki tietysti luomua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti